Kirjanpitoa Hollywoodin tyyliin!

26.05.2009, klo 12.59 3 0

image

Hollywood-elokuvat tuottavat usein satoja miljoonia dollareita - kaikkien aikojen eniten tuottanut elokuva on Titanic 1.8 miljardilla dollarilla. Elokuvastudioiden lakimiehet ja kirjanpitäjät ovat kuitenkin rakentaneet järjestelmänsä niin, että vain harva elokuva virallisesti tuottaa voittoa studiolle. Joidenkin arvioiden mukaan vain noin 5 prosenttia elokuvista olisi kirjanpidon mukaan voitollisia. Tämä saavutetaan vähentämällä kaikki mahdolliset ja mahdottomat kulut elokuvan tuotoista - suuri osa näistä on studion muihin toimintoihin liittyviä menoja. Mutta miksi elokuvien ei haluta olevan voitollisia?

Syy on yksinkertainen - tällä tavoin studio saa entistä enemmän rahaa. Moni elokuvan tekemiseen osallistuvista on tehnyt nettoprosenttisopimuksen - sopimuksen, jonka mukaan he saavat prosenttiosuuden elokuvan nettovoitoista, eli kulujen jälkeen käteen jäävästä osuudesta. Mitä pienemmäksi voitot saadaan, sitä vähemmän pitää palkkaa maksaa!

Kuuluisa esimerkki Hollywood-kirjanpidosta on mm. Forrest Gump, joka tuotti 677 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Elokuvan alkuperäisteoksen kirjoittaja Winston Groom ei kuitenkaan saanut prosenttiakaan tuloista, koska elokuva ei studion mukaan ollut voitollinen. Tämän seurauksena kirjailija ei ple suostunut myymään kirjan jatko-osan elokuvaoikeuksia studiolle. Muita esimerkkejä on mm. ensimmäinen Batman-elokuva ja Babylon 5 -tv-sarja. Jopa Taru Sormusten Herrasta -elokuvatrilogiaan kerrotaan liittyvän epämääräisiä kirjanpitotekniikoita.

Lue lisää Hollywood-kirjanpidosta täältä, täältä ja täältä.

Arvostele artikkeli

Kommentit

Kommentoi artikkelia:

Artikkeli: Kirjanpitoa Hollywoodin tyyliin!

Nimimerkki *

Email *

Kommentti *

* Tähdellä merkityt ovat pakollisia

* Olen lukenut keskustelun ehdot ja hyväksynyt ne