Jalkapallon lyhyt oppimäärä naisille

20.05.2010, klo 09.19 3 2

Moni nainen tuntee jäävänsä  kesäleskeksi kun kesäiset kansainväliset futismittelöt käynnistyvät ja puoliso liimautuu tv-ruudun ääreen. Sama tarina toistuu vuodesta toiseen, kun jalkapallosta tietämätön tuntee olonsa yksinäiseksi jalkapallofaniystäviensä kadotessa digiboxin läheisyyteen. Mutta ei hätää! Kokosimme faktoja, joiden avulla jokainen voi tuntea kisat osaksi omaakin elämäänsä.

Mitä  pitää tietää?

Säännöistä keskeisintä on se, että pallo yritetään saada vastajoukkueen maaliin ja siihen ei saa koskea käsillä. Yksi peli kestää 90 minuuttia ja se jakaantuu kahteen 45 minuutin jaksoon. Jos aikaa kuluu rangaistustilanteiden jälkeisiin hetkiin tai muihin pelikatkoihin, otetaan kulunut aika takaisin lopussa olevilla lisäminuuteilla.

Jos peli ei saa itsessään adrenaliinia kohoamaan, pelin lopussa miehet ottavat paidat päältään ja vaihtavat ne toveruuden merkeissä vastapelaajien kanssa.

Mikä  on ajankohtaista?

Tänä kesänä  keskeisin huomio kiinnittyy Etelä-Afrikkaan. Afrikassa käydään ensimmäisen kerran jalkapallon arvokilpailut kesäkuussa ja koko maailma kohdistaa huomionsa mantereen etelä-osiin. Tämän vuoksi myös Etelä-Afrikan matkailun odotetaan kasvavan räjähdysmäisesti.

Ketä  pitäisi tuntea?

Pepsi on julkaissut kesän kuumimman kampanjan, jonka tähtinä tuikkivat kahdeksan jalkapallomaailman kovinta nimeä. Pepsi-tiimiin kuuluvat Lionel Messi (Italia), Thierry Henry (Ranska), Frank Lampard (Englanti), Ricardo Kaká (Brasilia), Fernando Torres (Espanja), Didier Drogba (Norsunluurannikko), Michael Ballack (Saksa) ja Andrei Arshavin (Venäjä). Tunnistamalla heidät ja hallitsemalla muutaman nippelitiedon, olet kesällä kisakatsomon ehdoton valtiatar. Katsomalla vähän tarkemmin Pepsin body paint -maalattuja pelaajia niin ehkä kiinnostus lajiakin kohtaan kasvaa.

Kuuluisimmat jalkapalloilijoiden vaimot ja viettelijättäret:

Tuulipukuja ja nappiksia? Kyllä, mutta jalkapallon ympäriltä löytyy myös paljon huippumuodin ja luksusbrändien edustajia. Muun muassa he ovat löytäneet futiksen taian, vaikkeivät itse pelikentillä viihtyisikään.

      o Victoria Beckham, David Beckhamin (Los Angeles Galaxy / Milan) vaimo

        Suomessakin keväällä  vieraillut jalkapalloilija David Beckhamin puoliso Victoria Beckham lienee maailman kuuluisin tosielämän jalkapallovaimo. Spice Girlseistä  jalkapalloilijan vaimoksi siirtynyt Victoria on tuttu näky pelikentän reunalta. Tällä hetkellä David ei pelaa akillesjänteen vamman takia.

      o Paris Hilton, juttua Cristiano Ronaldon (Real Madrid) kanssa

        Seurapiirikaunottaren kattavasta jalkapallotietämyksestä ei ole takeita. Sen sijaan neito bongattiin tämän tutulta pelikentältä Los Angelesin yöstä sitäkin näyttävämmin viime kesänä, kun paparazzit kuvasivat Paris Hiltonin intiimeissä tunnelmissa erään maailman ykkösjalkapalloilijan, portugalilaisen Cristiano Ronaldon, kanssa.

      o Martina Stella, tapaili Adrian Mutua (Fiorentina)

        Martina Stella on italialainen tv- ja elokuvanäyttelijä. Roolit ovat olleet lähinnä  italiaksi, mutta Stellan ansioluettelosta löytyy myös muutamia kansainvälisiä  roolisuorituksia. Tunnetuin näistä lienee sivurooli Hollywood-elokuvassa Ocean’s Twelve. Näyttelijättären kohuttiin olleen naimisissa olevan Adrian Mutun rakastajatar.

      o Kate Lawler, tapaili Jonathan Woodgatea (Tottenham Hotspur)

        Aikaisemmin IT-neuvojana työskennellyt Lawler nousi julkisuuteen voittaessaan kolmannen Britannian Big Brother -tuotantokauden. Voittonsa myötä tosi-tv-tähti on tehnyt töitä televisiossa, dj:nä, poseerannut mallina ja tapaillut Englannin Valioliigan pelaajaa Jonathan Woodgatea. Runsaasti julkisuudessa ollut pariskunta erosi vuonna 2005.

      o Elisabeth Reyes, tapaili Sergio Ramosia (Real Madrid)

        Suomessa missit päätyvät usein yhteen jääkiekkoilijoiden kanssa. Maailmalla taas mallien ja jalkapalloilijoiden liitto on arkinen juttu. Eräs aikaisemmin yhdessä viihtynyt pariskunta oli Miss Espanja 2006 ja Real Madridin pelaaja Sergio Ramos.

      o Caroline Celico, naimisissa Kakán (A.C. Milan) kanssa

        Celico ja jalkapallokenttien brasilialainen kultapoju Kaká tapasivat molempien ollessa teini-iässä ja Celicolla oli tuohon aikaa ikävuosia vain 14. Tämä rakkaustarina päättyi onnellisesti, sillä pariskunta meni naimisiin samana vuonna kun Celico täytti 18.

Sports Illustrated on kerännyt oman kuvagallerian jalkapalloilijoiden näyttävistä tyttöystävistä ja vaimoista.

Lyhyt futissanakirja: Häikäise tuttavasi jalkapallotietämykselläsi

16 metrin raja - rangaistuspotkualue/maalivahdin alueen raja kentän pituussuunnassa.

Alapää - kun futismittelön tuoksinassa mainitaan alapää, viitataan tuolloin pelin puolustuspäähän ja puolustuksen pelaajiin.

Filmata - viittaa usein näyteltyyn loukkaantumiseen. Filmaamalla yritetään kalastella vapaapotkuja eli fribareita.

Häkki - toinen nimitys maalille tai maalikehikolle.

Keltainen kortti - kun pelaaja rikkoo peliä esimerkiksi taklaamalla toista vastustajaa tämä voi saada varoituksen, eli keltaisen kortin.

Kuolemanlohko - termi, jota käytetään kuvaamaan tasaiseksi ja tasokkaaksi oletettua turnauksen alkulohkoa. Kuolemanlohkon lopputulosta on usein joukkueiden pienten tasoerojen takia vaikeinta ennakoida.

Kärkkäri - jalkapallossa käytettävä termi, kun joku potkaisee palloa jalan kärjellä.

Punainen kortti - Keltaisen kortin jälkeen saadusta uudesta varoituksesta seuraa punainen kortti, jonka jälkeen pelaaja poistetaan kentältä. Pahasti peliä rikkonut pelaaja voi saada punaisen kortin myös suoraan.

Lue ja katso lisää Pepsi jalkapallokampanjasta www.youtube.com/pepsifootball.

Arvostele artikkeli

Kommentit

Kommentoi artikkelia:

Previous Page   Next Page