Suomalaisia muotisivustoja ja muotiblogeja
09.03.2010 - 21:16
Viime vuonna tuli kahteenkin otteeseen kirjoitettua suomalaisista muotiblogeista. Artikkelit Parhaat miesten muotiblogit ja Suomalaisten muotiblogien parhaimmistoa olivatkin viime vuonna luetuimpien blogipostauksien joukossa. Muotiblogimaailmassa on tapahtunut vuoden aikana paljon.
Isoin muutos viime aikoina on varmasti ollut uusi Indiedays-sivusto, joka on kerännyt monta suosittua muotiblogia saman sivuston alle. Tämän seurauksena mainosten määrä blogeissa on lisääntynyt, mutta mutu-tuntumalla voisi sanoa, että laatukin on parantunut, kirjoittajien saadessa jonkinlaista korvausta työstään. Hieno konsepti kaiken kaikkiaan, ehkäpä tulevaisuuden haastaja muotilehdille?
Muista uudistuksista on hyvä mainita myös Muotiblogi.fi, joka listaa linkkejä suosittuihin muotiblogeihin. Muotiblogit näkyvät myös muualla, mm. Forum-kauppakeskus on palkannut nettisivuilleen neljä bloggaria ylläpitämään muotiblogia. Mukana mm. Mungolife-blogin kirjoittaja Anna.
Mikäpä lienee seuraava blogi-ilmiö, muotiblogien jälkeen? Suomalaisia musiikkiblogeja on jonkin verran nähty, mutta yksikään ei ole vielä suurta suosiota saanut. Ehkä tänä vuonna?
6
1
Arvostele:
Nude-It - röntgenkatse iPhoneen -video!
09.11.2009 - 13:46
Nude-It on iPhone-ohjelma, jonka väitetään pystyvän joka pojan (miksei tytönkin) unelmaan - röntgenkatseeseen! iPhone tunnetaan uraauurtavista ohjelmista, jotka asettavat riman korkealle muille laitevalmistajille. Aikaisemmin blogissa on ollut juttua mm. interaktiivisesta metrokarttasovelluksesta. Mikä on oma suosikki iPhone-softasi?
6
6
Arvostele:
Erikoisimmat ja iljettävimmät purkkiruoat
30.04.2009 - 07:36
Osa näistä erikoisuuksista menee kulttuurierojen piikkiin ja varmasti maistuu hyvältä (joidenkin mielestä). Joidenkin kohdalla silti ihmettelee, miten kukaan voi näistä tykätä?
Kokonaisena purkitettu kana
Ajatuksen tasolla hyvä idea - mikäs sen helpompaa kuin kypsänä purkitettu kokonainen kana! Mutta katsopa miltä purkin sisältö näyttää!. Netistä ostettuna purkille tulee hintaa noin 6 euroa, mikä ei loppujen lopuksi ole paha hinta kokonaisesta kanasta.
Sian aivot maitokastikkeessa
Sikainfluenssan valossa ajankohtaisen purkkiruoan valmistaminen on valitettavasti lopetettu vähäisen kysynnän vuoksi. Yllätys! Usein syöty aamiaisena kananmunien kera - nam!
Cuitlacoche
Cuitlacoche on maississa kasvava sienitauti. Meksikossa kuitenkin taudin vaivaama maissi korjataan talteen, purkitetaan ja myydään kalliimmalla kuin hyvälaatuinen maissi.
Purkki näyttää viattomalta, mutta katso miltä purkin sisältö näyttää.
Silkkiperhosen toukat 
Hyönteisiähän syödään monissa maissa ja voisin kuvitella niitä itsekin maistavani. Purkitettuina näyttävät kuitenkin sen verran syömäkelvottomilta että pitäisi jättää väliin.
Katso lisää erikoisia säilykeruokia täältä. Listalle on päässyt esim. poron liha! Outo on maailma!
6
1
Arvostele:
Paramore akustisesti: Use Somebody (Kings of Leon) - video!
07.09.2009 - 10:52
Supersuosittu Paramore tulee Suomeen keikalle 29. marraskuuta! Edellisen kerran yhtye nähtiin Suomessa Provinssirockissa 2008. Liput tulevat myyntiin perjantaina 11.9. Paramoren seuraava albumi Brand New Eyes julkaistaan 29.9.
5
0
Arvostele:
Lady Gaga hieman erilaisena vuonna 2006 - video!
11.10.2009 - 11:27
Pukeutumisellaan, showllaan ja sukupuolellaan kohua herättänyt Lady Gaga oli hieman erilainen vuonna 2006! Perez Hiltonissa on jo Lady Gagan tulevan levyn The Fame Monsterin kansi. Uusi levy on itseasiassa kahdeksalla uudella kappaleella varustettu versio artistin debyyttialbumista The Fame.
5
0
Arvostele:
Madventuresin kolmas kausi alkaa 5.4. klo 2200!
18.03.2009 - 13:15

Avarakatseiset ja (hullun)rohkeat "travellerit" Riku ja Tunna palaavat ruutuihin maaliskuussa! Tällä kertaa kielenä on englanti, koska sarja on myyty usealle ulkomaalaiselle tv-kanavalle. Trailerin perusteella meno ei tästä ainakaan ole kärsinyt - mukana on nopeita autoja, vaarallisia tilanteita ja pahoinvointia! Ensimmäisessä jaksossa pojat perehtyvät Amazonasiin. Riku ja Tunna pääsevät skabaamaan kivi-paperi-sakset -pelillä siitä, kumpi joutuu syömään ensimmäisessä MadCook-osiossa apinan aivoja suoraan kallosta!
Parhaat Madventures-hetket
5. Tunna sukeltaa alasti, osuu koralliin ja huomaa että olisi kannattanut ehkä laittaa ainakin uimahousut jalkaan!
4. Riku kaivaa maailman ympäri matkanneen timantin ihonsa alta. video
3. Tokiolainen WC. video
2. Herätykset. video
1. MadCookit, erityisesti Kiina. video
5
1
Arvostele:
Räpin Suomen mestaruus -kilpailijat selvillä!
20.10.2009 - 11:30
Basso uutisoi tänään että räpin SM -kilpailijat ovat selvillä. Tuttuun tapaan mukana on nousevia puhetaiteilijoita, joiden nimet eivät vielä kovin tunnettuja ole. Ensimmäistä kertaa mukana on myös naispuolinen kilpailija. Edellisvuosien voittajista muistetaan hyvin ainakin Ruudolf ja So Hot It Hurts aka Särre vuodelta 2005.
Tänä vuonna mukana:
Antenni, Dodgeri, Gemi, Jonkka, KahnuMan, Kajo, Kirka Rapitzin, Kosola , Kummo, Laamanni, Rölli Riippuvainen, Shaini, Tekdino, Tomppa , Urpo, Ville P ja Wäenö.
Basso-foorumilla keskustelua aiheesta.
5
0
Arvostele:
Christopher Walken - Poker Face (Lady Gaga) - video!
04.11.2009 - 13:30
Christopher Walken "esitti" Lady Gagan superhitin Poker Face BBC1 -kanavalla Jonathan Rossin isännöimässä ohjelmassa. Aiemmalla kerralla samassa ohjelmassa Christopher Walken luki Kolmea pientä porsasta.
5
0
Arvostele:







3